maanantai 4. elokuuta 2008

Vaatekaapin karsinta, osa I: Alusvaatteet

Pukeutuminen alkaa alusvaatteista. Rintaliivit ovat naisten pukeutumisen kivijalka, ja huonot liivit pilaavat niin asun, vartalon kuin fiiliksenkin. Heitä välittömästi pois kaikki sellaiset liivit, jotka kuuluvat johonkin alla olevista ryhmistä:
  1. Rikkinäiset ja rispaantuneet. Jos kaaret tai luut sojottavat ulos kankaasta, kankaassa tai pitsissä on reikiä tai repeämiä tai olkaimia säätelevät soljet ovat rikki, rintsikat joutavat saman tien roskikseen.
  2. Pesussa kulahtaneet. Liian kovakourainen tai muuten huolimaton pesu on varma keino tuhota alusvaatteita. Valkoiset liivit, jotka ovat muuttuneet epämääräisen harmaiksi. Mustat liivit, jotka ovat kulahtaneet epämääräisen harmaiksi. Kaiken väriset alusvaatteet, jotka ovat nyppyjen peitossa. Oma lukunsa on topatut liivit, joiden toppaukset ovat pesussa muuttuneet ihmeellisen möykkyisiksi. T-paitaliivi ei toimi, mikäli paidan alta näkyy muhkuroita.
  3. Väärän kokoiset rintaliivit. Oikean kokoinen liivi ei purista eikä kiristä, kupit eivät tursua eivätkä lepata tyhjillään. Selkään ei muodostu makkaroita, ja olkaimet kannattelevat rintoja, eivät suinkaan tipahtele jatkuvasti.  Jos liivit ovat kokoa lukuunottamatta muuten kunnossa, laita ne kierrätykseen.
  4. Kaikki rintaliivit, jotka eivät tue, kohota ja muotoile. Useimmiten syynä tähän on se, että elastaani on kuolettunut eikä vaate enää täytä tehtäväänsä. Hyvin hoidettunakaan rintsikat eivät ole ikuisia, valitettavasti. Väärän mallisissa liiveissä voi olla sama ongelma. Halvat, huonolaatuiset alusvaatteet kuuluvat myös tähän sarjaan. Mitä iloa on liiveistä, jotka ainoastaan peittävät nännit palasella heikkolaatuista keinokuitua?
Näiden lisäksi on vielä yksi kategoria, jonka olemassaolon oikeutusta kannattaa vakavasti harkita. Tämä kategoria sisältää yleensä H&M:sta tai vastaavasta paikasta hankittuja rintsikoita, joita koristaa Snoopy, Hello Kitty tai joku muu yhtä ihastuttava piirroshahmo. Let’s face it girls – Nalle Puh näyttää söpöltä 13-vuotiaalla, ei juuri sitä vanhemmalla. Yleensä tämän tyyppiset alusvaatteet ovat lisäksi halvasta puuvillasta tehtyjä, ja ne kulahtavat alta aikayksikön. Jos kuitenkin rakastat Snoopy-settiäsi yli kaiken, ja kyseiset rintsikat läpäisevät yllä olevan testin, pidä ne sitten. Kunhan sonnustaudut niihin ainoastaan ollessasi yksin kotona viikonloppuisin.
Kas tässä Marilyn karsii vaatekaappiaan. 

Alushousujen karsinta on yksinkertaisempaa kuin rintaliivien, sillä ehdottomia kategorioita on vain kolme.
  1. Rikkinäiset ja rispaantuneet. Jos pöksyissäsi on reikä, niiden on aika lähteä.
  2. Pinttyneet. Kuinka moni nainen hautookaan kaappinsa syvyyksissä vanhoja alkkareita, jotka eivät enää tule valkoisiksi edes kloritella? Katso housujen haaraosaa. Onko se alkuperäisen värinen? Oikeasti, mikään ei ole ällöttävämpää kuin pinttynyt lika. Joskus näitä vähemmän viehättäviä yksilöitä säästellään sillä logiikalla, että kerran kuussa on kätevää, jos housut ovat jo valmiiksi likaiset. Haloo, tekeekö se olosta yhtään sen hehkeämpää? Jokaikisten alushousujen ei tarvitse tihkua seksiä, mutta siitä huolimatta ne voivat olla siistit ja puhtaat. Ja tähän kategoriaan kuuluvat luonnollisesti myös ne mustan pyykin sekaan eksyneet valkoiset pikkuhousut, jotka eivät koskaan toipuneet kokemuksesta ennalleen. (ks. Rintaliivit, kohta 2)
  3. Väärän kokoiset pikkuhousut. Jos alkkarisi lököttävät tai jos ne muodostavat epätoivottuja makkaroita peppuun tai lantiolle, ne on aika eliminoida vaatekaapista.

Rintaliivien ja alushousujen lisäksi samoja karsintakriteereitä voi käyttää kaikkiin muihinkin alusvaatteisiin. Jos vaate on ehjä, puhdas ja oikean kokoinen, se voi jäädä kaappiin. Jos vaate on kaikkea tätä mutta ruma kuin rutto, siitä on parempi hankkiutua eroon. Näitä hepeneitä käytetään yleensä melko harvoin, joten laatukriteerit eivät ole niin kovat kuin liiveille ja alushousuille. Tärkeintä on tuntea itsensä kauniiksi. Jos sen sijaan käytät esimerkiksi sukkanauhaliivejä päivittäin, investoi laadukkaisiin ja kauniisiin, mieluiten metallisoljilla varustettuihin kappaleisiin. Muovisoljet eivät kestä samalla tavalla kulutusta ja katkennut solki tekee vaatteesta käyttökelvottoman. 

Ei kommentteja: