torstai 26. helmikuuta 2009

Katso vaatetta, älä mallia

Itse kuulun niihin lukijoihin, joiden mielestä muotilehtien mainokset ovat vähintään yhtä kiinnostavia kuin tomitettu sisältökin. Mainokset ovat usein kauniita tai jollain muulla tavalla kiinnostavia, ja niiden ihastelu kuuluu olennaisena osana lukukokemukseen. Ennen kuin ryntää kauppaan hankkimaan mainoksessa näkyvää tuotetta, reality check on paikallaan.

Mainostaja haluaa vedota katsojan tunteisiin, ja hyvin usein siinä onnistuukin. Mallit, kuvausympäristö, valaistus ja kaikki yksityiskohdat logoa myöten ovat pitkällisen harkinnan tulos. Kaiken tämän tehtävänä on saada katsoja samastumaan tilanteeseen ja asettumaan itse mielessään mallin paikalle. Mainoksissa ei myydä vain tuotetta, vaan yhtä paljon mielikuvaa, elämäntyyliä ja persoonallisuutta. Vaate näyttää haluttavalta, koska usein tilanne, jossa se on kuvattu, näyttää haluttavalta. Kukapa ei haluaisi liidellä kylmän viileänä it-girlinä upeassa yökerhossa, lekotella merkkilasit päässä paratiisisaarella tai kerätä hyvännäköisten miesten katseet puoleensa? Puhumattakaan siitä, miten mainos saa meidät alitajuisesti kuvittelemaan, että ostamalla vaatteen muutumme itsekin vähän kuvassa olevan mallin näköiseksi.

Mainokset ovat hyvinkin yksi syy virheostoksiin. Ostaja keskittyy mainokseen - sen tunnelmaan ja mallin ulkonäköön - eikä vaatteeseen. Reality check on korjausliike kohti todellisuutta. Ennen kuin annat mainoksen viedä mukanaan, mieti missä vaatetta käyttäisit ja miltä se päällä oikeasti näyttäisi. Kuinka paljon on tarvetta vaatteelle, joka on tarkoitettu übercooleihin yökerhoihin? Eivätkä mainoksen housut saa kenenkään koipia pitenemään, vaikka mallia olisikin siunattu poikkeuksellisen pitkillä säärillä. Mieti siis aina: sopiiko väri itselle? Sopiiko vaate omalle vartalomallille? Ja lopuksi, onko sille oikeasti käyttöä? Pieni tsekkaus säästää monilta virhehankinnoilta. 

torstai 19. helmikuuta 2009

Vaatteet vuodenajan mukaan

Tänä aamuna bussipysäkillä seisoi nainen, joka oli pukeutunut normaaleihin talvivaatteisiin, mutta päässä hänellä oli olki-stetson. Pakkasasteita on kymmenkunta. Ottamatta nyt sen enempää kantaa siihen, onko olki-stetson ylipäätään vaatekappale, joka ihmisen tulisi omistaa, haluaisin nostaa esiin kyseisen asusteen sopimisen vuodenaikaan. Jotkut materiaalit yksinkertaisesti kuuluvat joko kesään tai talveen, ja materiaalin yhdistäminen väärään vuodenaikaan saa aikaan kummallisia asukokonaisuuksia. Tämän episodin innoittamana hieman pohdiskelua talvi- ja kesämateriaaleista.

Oljen lisäksi myös muut punosmateriaalit kuuluvat kesään. Rantakassia ei kannata yhdistää toppatakkiin. Kankaista pellava kuuluu lämpimiin päiviin. Pellava on keveää, ilmavaa materiaalia, joka ei juuri lämmitä. Sopii siis kesäpäiviin, ei pakkaseen. 

Turkikset - niin keinotekoiset kuin aidotkin - kuuluvat ehdottomasti talvikuukausille. Ylipäätään kaikki pörröiset vaatteet ovat enemmän kylmien päivien valintoja. Tämä koskee myös kenkiä. Saappat, joiden varresta näkyy lampaankarvaa tai saumoista somisteturkista, näyttävät t-paitaan yhdistettynä oudolta kikkailulta. 

Päähineiden tehtävä on talvella lämmittää ja kesällä suojata auringolta. Ennen tätä aamua ei päähäni ollut edes pälkähtänyt, että jonkun mieleen tulisi pukeutua miinusasteilla olkihattuun. Sama koskee myös lämpimiä ilmoja, jolloin pipot ja myssyt näyttävät yhtä hassuilta. 

Toimintaohje on siis äärettömän yksinkertainen. Jos vaate ei talvella lämmitä tai jos se kesällä hiostaa, vuodenaika on väärä. Mielestäni luovat tai vaihtoehtoisesti seksikkäiksi tarkoitetut asukokonaisuudet menettävät täysin alkuperäisen tavoitteensa, jos vaatteet näyttävät lähinnä epämukavilta. Esimerkiksi tänä aamuna ensimmäinen ajatus oli, että tyttöparalla mahtaa olla hatussaan kylmä. Samoin kesäisin ei voi kuin kauhulla ajatella, millainen olo on niillä saappaissa haudotuilla varpailla. 

maanantai 16. helmikuuta 2009

Hyvä paikka heijastimelle

Tässä pikkuvinkki talvikauteen. Heijastimen käyttö talvipimeällä on kirjattu jopa tieliikennelakiin, eikä ihan turhaan. Sen käyttö vähentää tilastojen mukaan merkittävästi riskiä jäädä auton alle. Mutta kuinka yhdistää heijastin tyylikkäästi talvitakkiin?

Jos käytät perinteistä roikkuvaa heijastinta, kiinnitä lanka hakaneulalla taskun reunan sisäpuolelle. Tällöin heijastimen voi kätevästi sujauttaa taskuun päivällä, kun sitä ei tarvita. Pimeän tullen sen voi tipauttaa roikkumaan. Toinen vaihtoehto on suosia käsivarren ympärille kiepautettavia nauhoja, jonka saa myös helposti irti silloin kun sitä ei tarvita. 

Onneksi nykyään ei enää tarvitse tyytyä paikallisen osuuspankin mainosheijastimeen. Aarikalla, Marimekolla ja Finnish Design Shopilla on valikoimissaan hauskannäköisiä heijastimia. 

lauantai 14. helmikuuta 2009

Ripustuslenkit piiloon

Juhlamekoissa on usein sivusaumoissa sellaiset pitkät lenkit, joista puvun voi ripustaa vaatepuulle. Joskus kesämekoista löytyy samanlaiset silmukat. Niillä on kuitenkin paha tapa kurkkia kainaloista julkisilla paikoilla. Mutta jos lenkit sujauttaa rintsikoiden alta, ne pysyvät paremmin paikallaan. Usein tämä pieni varotoimi ratkaisee ongelman. Jos sekään ei auta, lenkit voi kiinnittää ennen pukeutumista kankaan sisäpuolelle joko pienellä hakaneulalla tai jopa teipillä. Usein rintsikkakikka kuitenkin riittää. 

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Ginan huonosti istuvat housut

Oletteko kiinnittäneet huomiota viime aikoina ainakin Helsingissä näkyneisiin Gina Tricotin mainoksiin? Niihin joissa myydään pastellisävyisiä puuvillahousuja. Ei tarvitse olla mikään erikoinen vaateasiantuntija huomatakseen, että kyseessä on harvinaisen huonosti istuvat housut. Olen itsekseni ihmetellyt, kuka mahtaa ostaa vaatteen, joka ei näytä hyvältä edes mallin päällä.

Kuvien perusteella housujen malli ei ole kunnolla leveä eikä kapea. Leikkaus tosin kapenee alaspäin, mikä on lähes varma keino saada leveälle lantiolle entistä laajemmat mittasuhteet. Ylhäällä taskut repsottavat/pullottavat jo valmiiksi ulospäin koosta riippumatta. Etukappale puolestaan muodostaa poikittaiset "viikset" alavatsan tai yläreiden päälle - varma merkki siitä, että housut eivät istu kunnolla ja lisäksi erinomainen keino vartalo näyttämään kummalliselta. Nettisivujen perusteella housut eivät näytä takaapäin sen paremmilta. Pakaran ja yläreiden väliin jää omituista ylimääräistä kangasta, samoin polvitaipeeseen ja reisien ympärille muutenkin. Ylimääräinen epämääräisesti ryppyyntyvä kangas ei takuulla saa kenenkään peppua näyttämään pienemmältä tai sievemmältä.

Kuvista päätellen nämä housut eivät saa kenenkään parhaita puolia esiin. Se, että suosittu ketju mainostaa vaatetta isolla kampanjalla ei ole mikään syy haaskata rahaa tai kaappitilaa moiseen turhuuteen. Uskokaa sen sijaan silmiänne, kun todistusaineistoa on kerran esillä julkisilla paikoilla - kyseiset housut ovat kertakaikkisen epäonnistunut tuote. 

torstai 5. helmikuuta 2009

Unohdettu alusvaate

Mikä kuuluisi löytyä täydellisestä vaatekaapista, mutta harvoin löytyy? Vastaus on alushame. Enkä nyt puhu niistä vanne- tai tyllirakennelmista, joita käytetään morsiusmekkojen ja vanhojen pukujen kanssa. Tarkoitan sellaista perinteistä, jopa vanhanaikaista ohutta alushametta, jonka tehtävä on saada päällysvaate laskeutumaan kauniisti. 

Alushame on tyypillisesti liukasta materiaalia, kuten satiinia tai polyesteriä. Tyypillisesti alushame on kuminauhavyötäröinen, mutta todella klassinen malli on olkaimilla varustettu yöpaitaa muistuttava vaate, joka kuului leninkien aikakautena olennaisena osana hienon naisen vaatevarastoon. Nykyään alushameet ovat kokeneet saman muodonmuutoksen kuin muutkin alusvaatteet. Niitä löytyy mm. saumattomina ja pitsittöminä mutta myös luksushenkisinä pitsiviritelminä. Alushameita ei pitäisi väheksyä nykyaikanakaan, sillä niistä on monenlaista hyötyä. Se suojaa ihoa ja ohuita sukkia karkeilta materiaaleilta, kuten tweed. Toisaalta erittäin tärkeä ominaisuus on sähköisyyden estäminen. Sukkahousut ja silkkihame ilman eristävää alushametta siinä välissä on tuhoon tuomittu yhdistelmä, sillä staattinen sähkö liimaa hamee tiukasti reisiin kiinni. Tämän lisäksi alushame lämmittää kylmällä ja on kätevä läpinäkyvien kankaiden alla. 
Alushame on must, jos hametta ei ole vuoritettu. On kätevää, jos kaapista löytyy sekä tumma että vaalea versio. Todelliset hardcore perfektionistit hankkivat sekä topin (camisole) ja alushameen, jotka muodostavat yhdessä samaan sarjaan kuuluvan setin. Tietysti alushameen käyttö pitää harkita tilannekohtaisesti. Keveän kesähameen alle ei ole mitään järkeä laittaa alushametta, mutta jakkupuvun kanssa se voi olla hyvinkin fiksu valinta, samoin jo edellämainittujen juhlahameiden alla.  Sitäpaitsi alushameissa on jotain vastustamattoman naisellista ja hienovaraisen seksikästä. 

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Baby it's cold outside

Kerrospukeutuminen on tunnetusti paras keino pakkasta vastaan. Haasteena on lähinnä se, kuinka välttyä muistuttamasta michelin-ukkelia. Ratkaisu piilee siinä, millaisia vaatteita puetaan päällekäin, sillä lopputulos ei ole sama kaikilla kombinaatioilla. Kerrokset voi jakaa kolmeen ryhmään: alimmaisena on lähinnä ihoa olevat vaatekappaleet, sen jälkeen varsinaiset vaatteet ja päällimmäisenä ulkovaatteet. 

Aluskerroksen vaatteiden pitää olla ihonmyötäisiä, muuten koko homma menee alusta asti pieleen. Tämä asettaa toisaalta materiaalille vaatimuksia. Silkki on erittäin lämmin ihoa vasten, eikä se hiosta. Myös jotkut urheilua varten kehitetyt materiaalit toimivat hyvin alusvaatteissa. Toppien tulee olla riittävän pitkiä, jotta ne eivät jätä vyötärölle paljasta kaistaletta. Sukkahousuiksi kannattaa kylmimmällä säällä valita villasekoitetta. Tärkeintä kuitenkin on, että pohjakerroksen vaatteet asettuvat sileästi ihoa vasten, niin ettei minnekään jää ylimääräistä väljyyttä, paksuja saumoja tai kuminauhavyötäröitä. 

Seuraava kerros on se, joka näkyy päällepäin. Yläosia on helppo pukea päällekäin. Esimerkiksi slimmatun paitapuseron päälle voi vetää neuleen, pitkähihaisen t-paidan päälle voi pukea villatakin ja niin edelleen. T-paitoja voi vetää monta päällekäin niin, että alempi näkyy päällimäisen alta. Muista että lyhythihaisen voi pukea myös pitkähihaisen päälle. Valitse jälleen alle jäävät vaatteet sen mukaan, että niiden leikkaus on riittävän istuva. Sen sijaan se päällimmäinen neule voi toki olla muhkea. 

Alaosia on hankalampi kerrostaa, mutta materiaalit ovat eri lämpöisiä. Villa on kuiduista ylivoimaisesti lämpimin, kun taas puuvilla ja monet tekokuidut ovat kylmiä. Vaikka farkkujen kangas on paksua, se ei kovalla pakkasella lämmitä. Hyvin tiukat samoin kuin hyvin väljät housut ovat kylmiä, joskin eri syistä. Liian tiukkojen housujen alle ei jää ollenkaan ilmaa eristeeksi ja liian väljät taas hulmuavat niin paljon, että ilmaa on aivan liikaa. Jälkimmäisten alle tosin voi pukea sukkisten lisäksi silkkikerraston jos tarve vaatii. Kultainen keskitie on kuitenkin yleensä paras. Hameiden ystävät valitsevat vuoritetun villakankaan mahdollisimman pitkänä alushameen kera. 

Päällysvaatteiden tehtävä on torjua viimaa ja sekä kaikkea mitä taivaalta sattuu sillä hetkellä tuiskuttamaan. Valitse paksupohjaiset ja pitkävartiset kengät, jotka tuovat säärille yhden lisäkerroksen. Ylimääräiset sukat voivat lämmittää, mutta jos kengästä tulee liian tiukka, varpaat saattavat kerroksista huolimatta palella. Pitkä takki lienee itsestäänselvyys. Untuva on lämpimin, mutta laadukas, vuoritettu villakangastakki pitää puolensa myös. Älä unohda huivia, joka suojaa kasvoja. Eikä kukaan kai lähde ulos ilman päähinettä? Huolellisesti kasatut kerrokset muun vartalon ympärillä menevät kutakuinkin hukkaan, jos lähdet liikenteeseen ilman päähinettä, niin paljon lämpöä haihtuu pään kautta. Myös hansikkaita ja päähineitä voi kerrostaa: alle sormikkaat ja päälle lapaset tai rukkaset. Pipon päälle voi laittaa korvaläpät, huivin tai takin hupun.

Kerrospukeutumisen etu on myös siinä, että sisätiloissa kerroksia voi kuoria tarpeen mukaan. Sisäkengät keventävät oloa ja neuleen voi tarvittaessa riisua, kun alta löytyy siisti pitkähihainen tai paitapusero. Talvi ei tunnetusti edesauta tyylikkyyttä, mikäli haluaa pysytellä lämpimänä (ja mitä todellakin suosittelen!), mutta yrittää kannattaa aina. Lopputulos voi olla sekä lämmin että mukava.