sunnuntai 2. marraskuuta 2008
keskiviikko 29. lokakuuta 2008
Ei näin
On olemassa kenkiä, jotka kertakaikkiaan näyttävät kaameilta missä asukokonaisuudessa tahansa. Alla havainnollistavaa kuvamateriaalia.
Ensimmäinnen eleganssin pilaaja on naurettavan korkeat korokepohjat missä tahansa kengissä. Luojan kiitos niitä Spice Girlsien suosimia platform-lenkkareita ei enää saa mistään. Sen sijaan sandaaleissa näitä tulee edelleen vastaan. Englanniksi tätä kenkämallia kutsutaan osuvasti nimellä stripper's shoes, ja se onkin ainoa tarkoitus, johon näitä voi käyttää. Sentin paksuinen korokepohja on ihan ok, piilotettuna jopa hieman paksumpikin saattaa juuri ja juuri mennä. Sen sijaan näitä esimerkkikenkiä vastaavat pohjat ovat ainoastaan rumat ja halvannäköiset.

Maiharit kannattaisi jättää siihen tarkoitukseen, johon ne on alunperin suunniteltukin. Nimittäin hankalakulkuisessa metsässä rämpimiseen. Maiharit sopivat täydellisesti yhteen maastopuvun kanssa. Ehkä myös aggressiivisten nahkareleiden kanssa. Tavallisten vaatteiden kanssa ne ovat sen sijaan auttamattomasti väärässä ympäristössä, ainakin silloin, kun tavoitteena on ajatonta eleganssia ja tyylikkyyttä.

Uggsit ovat malliesimerkki siitä, mitä muodin seuraaminen voi saada aikaan. Se, että joku on muotia, ei vielä tee siitä kaunista. Uggsit muistuttavat muotoilultaan 80-luvulla jyränneitä talvilenkkareita, jotka ovat onneksi korokepohjalenkkareiden tapaan painuneet unholaan. Tämä tohvelien ja talvikenkien risteytys menee nopeasti linttaan, muuttuu Suomen keleissä kuraiseksi eikä sovi yhteen minkään vaatteen kanssa. Hyvät naiset, älkää sortuko näihin.

Tässä toinen muotivillitys, jonka funktiota on vaikea ymmärtää. Ensinnäkin läpsyt eli flip flopit kuuluvat ensisijaisesti rantaolosuhteisiin ja yleisiin kylpylätiloihin suojaamaan varpaita pöpöiltä. Onneksi Suomessa ihmiset eivät rakasta läpsyjään samalla intensiteetillä kuin jenkeissä. Voin vakuuttaa, että Kaliforniassa jengi vetelee näissä läpi vuoden. Korolla varustettu läpsy näyttää kamalalta. Kengän mittasuhteet ovat omituiset eikä matalasta korosta ole sellaista hyötyä, että se saisi jalan näyttämään pidemmältä tai hoikemmalta. Sen sijaan kenkä ei tue jalkapöytää millään tavalla vaan altistaa jalan nyrjähdyksille ja kipeytymiselle. Sitä paitsi kuvitelkaa nyt kävelevänne tuollaisissa koroissa rantahiekalla! Korko uppoaa maahan joka askeleella. Tosi kätevää.

Viimeinen kuva ei selitystä kaipaa. Olen kuullut että terveyskeskusten henkilökunta suosii näitä työkenkinä. Se on ihan ok, sillä työkenkien pitää olla sopivat työtehtäviä varten. Onhan urheilijoillakin lenkkarit. Sen sijaan ihmisten ilmoilla nämä sopivat kaikille alle 5-vuotiaille. Jos joku kuvittelee olevansa crocsit jalassa tyylikäs, hän on yksinkertaisesti väärässä.
perjantai 24. lokakuuta 2008
Syys- ja talvikenkiä
Kylmään vuodenaikaan on hyvä varautua ainakin seuraavalla minimivarustuksella:
- Pitkävartiset saappaat matalalla korolla. Näiden kenkien tehtävänä on saattaa omistajansa tyylillä läpi talven, tulipa taivaalta lunta tai räntää. Niinpä laatuvaatimukset ovat kovat: pohjien pitää olla tarpeeksi paksut, saappaiden pitää olla hyvät kävellä mutta ulkonäöstä ei tingitä. Tämä on se kenkäpari, joka pitää jalat lämpiminä ja kuivina ja joihin turvaudutaan silloinkin, kun mitkään muut kengät eivät olosuhteista selviäisi. Matala korko ja paksu pohja takaavat sen, että askel on varma liukkaillakin keleillä. Eleganssi kärsii väistämättä, jos kävely on epävarmaa hoipertelua.
- Pitkävartiset, korkeakorkoiset saappaat. Nämä kengät ovat se "fiinimpi" versio noista ensimmäisistä. Korkeakorkoiset saappaat pitävät sääret lämpiminä hameiden kanssa ja korkeakorkoisille kengille tarkoitettujen lahkeiden kanssa. Saappaat tuovat asuun kaivattua naisellisuutta ja seksikkyyttä silloin, kun olo muistuttaa muuten michelin-ukkelia. Näissäkin kengissä on oltava kumipohja, nahkapohja menee pilalle välittömästi. Jos täydellisissä saappaissa on nahkapohja, käänny suutarin puoleen.
- Nilkkurit. Edellisen postauksen pointit huomioon ottaen nämä ovat kätevä lisä talvikenkävalikoimassa. Tarkoitettu etupäässä pitkien housujen alle.
- Hyvät sisäkengät. Hanki mukavat ja tarkoituksenmukaiset kengät työpaikallesi, ja vaihda ne aina päiväksi jalkaan. Tämä toimenpide säästää talvikenkiä huomattavasti ja parantaa mukavuutta muutenkin. Kaikkihan me tiedämme, miten inhaa on pitää paksuja kenkiä jalassa koko päivän.
Tämä on siis minimilista, mutta jokainen voi tietysti täydentää valikoimaa oman maun ja mieltymysten mukaan. On esimerkiksi kätevää, jos omistaa sekä ruskeat että mustat saappaat. Suosittelen materiaaliksi ensisijaisesti nahkaa, joka näyttää hyvältä ja kestää kulutusta, vaikka vaatiikin ajoittain lankkausta. Perusvalikoimaan voi lisätä myös yhdet jokasään materiaalista valmistetut kengät, jotka jeesaavat räntäsateissa.
Näiden välttämättömyyksien lisäksi välikaudelle kannattaa harkita seuraavia hankintoja:
- Kumipohjaiset, nahkaiset kävelykengät. Nämä ovat siis hyvät peruskengät, jotka sopivat yhteen esim. trenssin ja suorien housujen kanssa. Eivät mitkään ballerinat, vaan vähän tukevammat ja umpinaisemmat. Matala tai puolikorkea korko sopii malliin parhaiten.
- Kumisaappaat tai kalossit. Naisille myydään varrettomia kumisaappaita, jotka näyttävät erehdyttävästi tavallisilta kengiltä. Materiaali on kuitenkin samaa kuin tavallisissa kumisaappaissa. Jos onnistut löytämään kauniit kumpparit, ne ovat oiva lisä kenkäkaappiin. Mikään ei parempi vaihtoehto silloin, kun vettä tulee kaatamalla. Toimivat lisäksi tarpeen vaatiessa luonto-olosuhteissa. Ne mustat Nokian perusmallit kannattaa kuitenkin jättää mökille.
- Siistit tennarit tai ns. kaupunkilenkkarit. Nämä ovat mukavat mutta rennon tyylikkäät. Lämpimämmät kuin avonaiset pikkukengät, mutta eivät silti paksut tai kömpelöt. Näyttävät hyviltä farkkujen kanssa.
keskiviikko 22. lokakuuta 2008
Nilkkurit yes or no
Nilkkurilla tarkoitan viileään vuodenaikaan soveltuvia kenkiä, joiden varsi ulottuu korkeintaan muutaman sentin nilkkaluun yläpuolelle. Jotkut mallit ovat täysin varrettomia. Nilkkurit sopivat erinomaisesti pitkien housujen seuraksi, kun pikkukengät eivät enää riitä. Jalat pysyvät niissä lämpiminä mutta varret eivät hiosta sääriä lahkeiden alla. Korko sopii suorien housujen alle, korottomat toimivat farkkujen seurana.



Valitettavasti hameisiin yhdistettynä nilkkurit ovat yksi haasteellisimmista kenkälajeista. Varrettomat mallit saavat usein nilkat näyttämään paksuilta möllyköiltä, sillä yläreuna kulkee juuri siinä leveimmällä kohdalla. Pidempivartiset taas lyhentävät säärtä monta senttiä paksuntavan vaikutelman lisäksi. Jos varsi ei ole tarpeeksi napakka, nilkkurit muistuttavat helposti liian isoja kalosseja. Joka tapauksessa lopputulos on harvoin sääriä imarteleva. Sirojalkaiset, pitkäsääriset olennot voivat tietysti liihotella näissäkin huoleti. Kaikki muut joutuvat harkitsemaan hetken, minkä kanssa nilkkureita aikoo käyttää.

Jonkinlainen viha/rakkaussuhde nilkkureita kohtaan vallitsee. Käytännöllisyytensä vuoksi niiden hankkimista voisi suositella talvisen kenkävaraston pysyväksi osaksi, mutta toisaalta kyseinen kenkämalli ei kerta kaikkiaan sovi kaikille. Investoi siis mahdollisimman siroon malliin ja pidä kenkiä housujen kanssa, niin olet turvassa. Jos joudut tilanteeseen, jossa pitää valita nilkkureiden tai saappaiden välillä, valitse saappaat. Ne sopivat varauksetta kaikille.
Ensimmäisessä kuvassa järkevä gore-tex versio rapakeleihin. Ei kovin naisellinen mutta epäilemättä kätevä farkkujen alla. Jälkimmäisessä kuvassa sirompi yksilö toimistokäyttöön. Myös hameiden kanssa, jos jalat sen sallivat.
maanantai 20. lokakuuta 2008
Alusvaatteet, jotka jokaisen naisen tulisi omistaa
Välttämättömiä hankintoja ei itseasiassa ole hirveästi. Tärkeintä on satsata laatuun ja istuvuuteen. Kuten monesti ennenkin on todettu, vääränkokoiset rintsikat eivät palvele mitää tarkoitusta. Toppauksen määrä riippuu henkilökohtaisista mieltymyksistä. Hyvin ohut toppaus on kätevä, sillä se ei lisää rintojen kokoa, mutta estää kuitenkin nännien näkymisen tiukkojen paitojen alta. Seuraava lista sisältää minimivalikoiman:
- Ihonväriset, muotoonprässätyt t-paitaliivit. Valkoiset rintsikat eivät ole välttämättömät, mutta ihonväriset ovat. Näiden liivien tehtävänä on pysyä näkymättömissä kaikissa tilanteissa, mutta siitä huolimatta tukea kunnolla. Sileä, saumaton ja mahdollisesti kevyesti topattu kuppi pysyy piilossa vaaleiden ja tiukkojenkin paitojen alla. Täydellisestä vaatekaapista löytyy ainakin kahdet tällaiset, mutta mahdollisesti useammatkin.
- Vastaavat liivit mustina. Mustien ja tummien vaatteiden alla on parempi käyttää mustia alusvaatteita, sillä kankaista lähtevä nukka värjää vaaleat liivit helposti harmaiksi. Poikkeuksen tekevät hyvin ohuet, läpinäkyvät mustat kankaat, joiden alla ihonväriset alusvaatteet pysyvät näkymättömissä.
- Muunneltavat rintaliivit, joiden olkaimet voi vaihtaa läpinäkyviin silikoniolkaimiin tai irrottaa kokonaan. Tarvittaessa olkaimet voi muuntaa myös halterneckiksi tai laittaa selästä ristiin. Tällaisissa liiveissä on tärkeää, että sisäpuolella kulkee silikoninauha stay upien tapaan, joka pitää liivit ylhäällä ja paikallaa ilman olkaimiakin. Mitä muunneltavampi malli on, sen monikäyttöisempi se on myös. Paras väri näissäkin on musta tai nude.
- Tukevat, laadukkaat urheiluliivit. (Vanhat, kulahtaneet rintsikat EIVÄT vastaa urheiluliivejä.) Rintojen koko ja harrastettu liikunta määrittelevät sen, minkälaiset urheiluliivit ovat itse kullekin parhaat. Mitä enemmän liikut, sitä useammat urheiluliivit tarvitset. Jos ainoa harrastamasi liikunta on jooga kerran viikossa, pärjäät luultavasti yksillä. Jos käyt lenkillä joka toinen päivä, tarvitset ilmiselvästi useammat. Jatkuva pesu kuluttaa urheiluvaatteita, joten näitä liivejä on uusittava säännöllisin väliajoin.
Edellisellä varastolla tulee hyvin toimeen, mutta jos rahat ja tila riittää, alla oleva lista täydentää perusvaraston täydelliseksi.
- Push-upit ja/tai balconettet niihin tilanteisiin, kun haluat ottaa avonaisesta kaula-aukosta kaiken irti. Valitse väri, joka sopii parhaiten vaatteisiin joiden kanssa kyseisiä liivejä useimmin käytät.
- Unelmakaunis setti erikoistilanteisiin, mahdollisesti juhlapukujen alle.
- Laadukkaita, eri värisiä perusrintsikoita mielin määrin. Mitä monimutkaisemmat pitsit alusvaatteissa on, sitä rajoitetummaksi niiden käyttö muuttuu. Jos perusvarasto on kunnossa, voi huvitella kaikenlaisilla erikoisuuksilla, joita käyttää sitten silloin kun tilaisuus tulee.
Alushousujen suhteen ohje on yksinkertainen: näkymättömiä alushousuja ei voi olla liikaa. Näkymätön tarkoittaa ihonvärisiä ja mustia stringejä, saumattomia tavallisia alushousuja sekä sortsimalleja, joiden saumat eivät näyt housujen läpi. Pitsejä, värejä ja strasseja voi lisäillä kokoelmaan haluamassaan määrin. Urheilukäytössä mustat pitävät värinsä paremmin ja kulahtavat hitaammin kuin valkoiset.
keskiviikko 15. lokakuuta 2008
Tiimalasin vastakohta
Poikamainen vartalo tarkoittaa, että siinä missä tiimalasin siluetti muodostaa S-kirjaimen muotoisia kaarteita, poikamainen vartalo on suora. Lantio on kapea, vyötärö on suora ja hartiat sopusuhtaiset lantion kanssa. Rinnat ovat pienet tai keskikokoiset ja peppu pikemminkin litteä kuin pyöreä. Ylä- ja alaosat ovat samaa kokoa.
Tästä vartalomallista on kuitenkin kolme eri variaatiota, jotka keskenään näyttävät erilaisilta. Ensimmäinen vaihtoehto on, että olet hoikka ylhäältä alas ilman sen kummempia kurveja. Olet myös siroluinen, ja kädet ja jalat voivat olla pitkät muuhun vartaloon nähden. Toisin sanoen tarpeeksi pitkien hihojen ja lahkeiden löytäminen voi olla vaikeaa. Vaikka olet hoikka, vyötärö on suunnilleen samassa linjassa rintakehän ja lantion kanssa. Julkkismaailmassa Nicole Kidman edustaa tätä joukkoa. Toinen vaihtoehto on muuten sama kuin edellä, mutta hartiat ovat lantionta leveämmät. Monilla malleilla on tällainen vartalo. Se eroaa yläpainotteisesta siinä, että vaikka hartiat ovatkin leveät muuhun vartaloon verrattuna, käsivarret ovat hoikat ja rinnat yleensä pienehköt. Esimerkiksi Keira Knightley kuuluu tähän ryhmään. Kolmannen variaation lantio-vyötärö-hartialinja on sama kuin ensimmäiselläkin, mutta kehon rakenne on kokonaisuudessaan vankempi. Kädet ja jalat eivät ole yhtä pitkät, keskivartalo on tukevampi ja kaiken kaikkiaan vaikutelma on vahvempi ja vähemmän gasellimainen kuin ensimmäisessä versiossa. Kim Catrall on yksi esimerkki tästä joukosta.
Keira onnistuu vaatevalinnoissaan yleensä hyvin. People-lehti on ystävällisesti koonnut tämän kollaasin, jossa on kolme erinomaista asuvalintaa poikamaiselle vartalolle. Ensimmäisen mekon vyö korostaa vyötäröä, runsas helma tuo naisellisuutta, kun taas kaula-aukon leikkaus on tyylikkäästi seksikäs. Keskimmäisessä kuvassa puvun epäsymmetrinen leikkaus häivyttää tasapaksua vartaloa, samalla kun kankaan viistot rypytykset korostavat Keiran vartalon kaaria. Oikeanpuoleisessa kuvassa ylävartaloa on korostettu riipuksella ja liivillä. Väljä toppi tuo pehmeyttä ja naisellisuutta, ja kapeat farkut korostavat hoikkia jalkoja.
Yleistä poikamaisuutta voi pehmentää asusteilla ja naisellisilla leikkauksilla. Pyöreäkärkiset kengät, pehmeät, "lötköt" käsilaukut, valuvat pääntiet, pyöreät kaulukset, huivit ja muut pehmeälinjaiset vaatteet häivyttävät vartalon kulmikkaita linjoja. Vältä sen sijaan neliskulmaisia päänteitä, teräväkärkisiä piikkikorkoja ja prässättyjä housuja. Toisaalta jos haluat korostaa pituutta ja poikamaisuutta, voit valita juuri jälkimmäisiä vaatteita.
Erilaiset epäsymmetriset leikkaukset, kuten rypytys vain toisella puolella toppia, epäsymmetriset hameenhelmat ja vastaavat häivyttävät poikamaista vaikutelmaa. Yksiväriset asut luovat yhtenäisen linjan ylhäältä alas. Erivärinen ylä- ja alaosa katkaisee linjan visuaalisesti ja voi auttaa luomaan illusiota kurvikkaammasta vartalosta. Jos vartalosi on hyvin kulmikas, valitse pehmeitä ja nukkapintaisia materiaaleja, kuten kashmir, angora, sametti, vakosametti, mokka jne. Jäykät ja kovat materiaalit kuten tweed, denim ja puuvilla korostavat kulmikkuutta entisestään. Vyötäröä voi halutessa korostaa vöillä.
Kietaisumalliset topit ja mekot luovat vaikutelman vyötäröstä. Samoin valuvat, laajat poolokaulukset, prinsessaleikkaus paitapuseroissa sekä erilaiset rypytykset, jotka korostavat rintoja hillitysti. Jos haluat minimoida leveitä hartioita, vältä olkatoppauksia, epoletteja, puhvihihoja, halterneckeja, venepäänteitä ja ylipäätään poikittaisia linjoja ja ykstiskohtia hartioiden seudulla. Valitse sen sijaan raglan-hihoja, kimonomallisia toppeja sekä yläosia, joissa on pudotettu olkasauma. Nämä leikkaukset laskeutuvat hartioilta kauniisti, eivätkä mudosta terävää saumaa juuri olkapäiden uloimpaan kohtaan, mikä korostaa leveyttä entisestään. Kiinnitä olkasauman istuvuuteen huomiota myös jakuissa ja takeissa.
Poikamainen ja hoikka vartalomalli mahdollistaa monien sellaisten vaatteiden pitämisen, joista muut voivat vain haaveilla. Jos kuulut siihen onnelliseen joukkoon, jota on siunattu hoikilla jaloilla ja kapealla lantiolla, housujen hankkiminen ei pitäisi olla ongelma. Useimmat mallit toimivat, kunhan huolehdit siitä, että lahkeet ovat tarpeeksi pitkät. Jopa ne pelätyt laskokset vyötäröllä, samoin kuin legginsit, jotka rehellisyyden nimissä eivät yleensä pue ketään. Helmasta pussittavat hameet tuovat poikamaiselle vartalolle kaivattua naisellisuutta (päärynä ja tiimalasi näyttävät samassa hameessa hälyttävän alapainoisilta). Trapetsileikkaus (josta varoitin aiemmin) takeissa ja topeissa on supernaisellinen, ja pukee hyvin pitkulaisia vartaloita. Ylipäätään mallit, jotka saisivat kurvikkaammat kanssasisaret näyttämään joko ylipainoisilta tai raskaana olevilta, on kuin luotu poikamaisille vartaloille. Samasta syystä kyseiset vaatteet näyttävätkin niin hyviltä mainoskuvissa, sillä useimmat mallit ovat vartaloltaan hyvin poikamaisia.
Keira onnistuu vaatevalinnoissaan yleensä hyvin. People-lehti on ystävällisesti koonnut tämän kollaasin, jossa on kolme erinomaista asuvalintaa poikamaiselle vartalolle. Ensimmäisen mekon vyö korostaa vyötäröä, runsas helma tuo naisellisuutta, kun taas kaula-aukon leikkaus on tyylikkäästi seksikäs. Keskimmäisessä kuvassa puvun epäsymmetrinen leikkaus häivyttää tasapaksua vartaloa, samalla kun kankaan viistot rypytykset korostavat Keiran vartalon kaaria. Oikeanpuoleisessa kuvassa ylävartaloa on korostettu riipuksella ja liivillä. Väljä toppi tuo pehmeyttä ja naisellisuutta, ja kapeat farkut korostavat hoikkia jalkoja. Totuuden nimissä on todettava, että pari kertaa tämäkin tähti (tai joku ammatissaan epäonnistunut stylisti) on mennyt hieman harhaan. Tämä mekko lienee yksi rumimmista, joka koskaan on nähty ja lisäksi se saa Keiran näyttämään sekä nälkiintyneeltä että äärimmäisen epänaiselliselta. Tämä asu puolestaan saa korostaa näyttelijän olkapäitä hurjasti muun vartalon kustannuksella. Vaikka ymmärrän kyllä, että tuon näköisiä vatsalihaksia on suuri kiusaus esitellä...
maanantai 13. lokakuuta 2008
Tiimalasi ja vaatevalinnat
Tiimalasivartalo on edellisistä poiketen selvästi sopusuhtaisempi. Hartioiden leveys on suunnilleen samaa luokkaa lantion kanssa. Peppu on pyöreä ja rinnat vähintään keskikokoiset. Vyötärö on kuitenkin muuhun kroppaan nähden hoikka. Esimerkiksi Kate Winslet ja Scarlett Johansson ovat tyypillisiä tiimalaseja. Tiimalasi on perinteiseen tyyliin naisellinen, ja parhaiten tätä mallia pukevatkin leikkaukset, jotka eivät pyri peittämään luonnollisia kurveja. Koska kropasta löytyy on yleensä seksikkyyttä omastakin takaa, tiimalasin ei tarvitse turvautua silmänkääntötemppuihin silloin, kun haluaa näyttää entisaikojen elokuvatähdeltä. Jos taas haluaa saada uskottavuutta lisää, hillitymmät värit ja klassiset leikkaukset luovat eleganssia päällekäyvän seksikkyyden sijasta. Tylsä ei silti tarvitse olla, tiimalasi voi valita monista vaihtoehdoista.


Housujen suhteen tiimalasi voi noudattaa kutakuinkin samoja suuntaviivoja kuin päärynävartaloisetkin. Matalahko vyötärö ja hieman levenevät lahkeet tasapainottavat pyöreää lantiota. Samanhenkiset farkut toimivat yhtä hyvin, ja farkut ylipäätään pukevat tiimalasia hyvin. Sen sijaan kaikki alaspäin kapenevat tai todella tiukat lahkeet saavat tiimalasin näyttämään omituiselta korostamalla lantiota ja peppua liikaakin. Jos jalkasi ovat lyhyet, hyvin matalalantioiset housut saavat ne näyttämään vieläkin lyhyemmiltä ja selän suhteettoman pitkältä.
Hameet sopivat tiimalasille monessa muodossa. Ne istuvat yleensä parhaiten luonnollisen vyötärön kohdalta. Pudotettu vyötärö saattaa lyhentää jalkoja arvaamattomasti, kun taas hyvin korkea vyötärö voi korostaa rintoja suhteettomasti. A-linja toimii hyvin, kynämalli, vinoon leikattu kangas ja kietaisumallit puolestaan korotavat naisellisuutta. Vyöt korostavat hoikkaa vyötäröä ja jos rinnat eivät ole kovin suuret, paitapusero hameen tai housun alla näyttää hyvältä. Huolehdi aina kuitenkin siitä, että hameiden kangas laskeutuu kauniisti. Sekä hameiden että housujen pitää istua hyvin, mutta ei kiristää mistään kohdasta. Jos johonkin muodostuu poikittaisia ryppyjä, vaate on liian tiukka.
Yläosia valitessa kiinnitetään huomiota siihen, että vyötärö ei peity laatikkomaisen tai liian väljän vaatteen alle. Vyöt nousevat arvoonsa, samoin kuin muotolaskokset vyötärön kohdalla. Jos haluaa välttää ylimääräistä huomiota etumuksessaan, rintataskut ja muut yksityiskohdat kannattaa unohtaa. Samoin hyvin umpinaiset kaulukset sekä paksut poolopaidat saattavat saada tiimalasin näyttämään yläpainotteisemmalta kuin onkaan. Sen sijaan kietaisutopit ja muut melko vartalonmyötäiset mallit ovat kovasti edukseen. Jos käsivartesi kestävät, myös halterneck-tyyliset topit näyttävät hyviltä. Ylä- ja alaosien tulisi siis olla balanssissa keskenään. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että valinnanvaraa riittää, kunhan pysyttelee kohtuudessa.
Takkien suhteen tiimalasit voivat kulkea samoilla linjoilla yläpainotteisten kanssa. Valitse aina kuitenkin päällysvaatteissakin leikkaus, joka saa vyötärön esiin. Klassinen trenssi vyöllä on yksi parhaista valinnoista. Sen sijaan leveät, pussimaiset vaatteet eivät edistä tiimalasin ulkonäköä mitenkään. Yksirivinen napitus on aina edukseen, samoin kuin joustavat, hyvin laskeutuvat kankaan paksujen ja jäykkien sijasta.
Tiimalasi on kuin luotu mekkoihin, ja useimmat mallit sopivatkin hyvin. Ohita babydollit ja valtoimenaan liehuvat empiremallit ja hyödynnä sen sijaan kurvejasi kietaisumekoissa, olkaimettomissa iltapuvuissa (à la Marilyn) sekä vartalon linjoja myötäilevissä kotelomekoissa.

Tässä kuvassa esimerkkimme Scarlett on onnistunut erinomaisesti. Vyö
korostaa vyötäröä, pääntie on avara mutta tyylikäs ja hame sopii Scarlettille hyvin. Hieman pudotettu vyötärö olisi saattanut himmentää kokonaisuutta, mutta nyt sekin tuntuu toimivan. Lisäksi näyttelijä on valinnut kengät, jotka pidentävät jalkaa visuaalisesti. Korko tuo lisää mittaa konkreettisesti ja kengän malli puolestaan luo illusion mahdollisimman pitkistä sääristä.

Sen sijaan tässä asukokonaisuudessa mennään metsään. Väljä neule saa tähden näyttämään paljon itseään tukevammalta. Tämä johtuu siitä, että kangas putoaa rintojen kohdalta suoraan alaspäin peittäen vyötärön kokonaan. Kapeat farkut leventävät lantiota. Tiimalasi muistuttaa siis enemmän omenaa kuin ensimmäisen kuvan kurvikasta nuorta naista. Raskaat lenkkarit puolestaan lyhentävät jalkaa visuaalisesti. Ilmeisesti kuva on otettu Reebokin tilaisuudessa, mikä selittää kenkävalintaa hieman, mutta ne olisi silti voinut yhdistää pukevampiin housuihin.
Edit: Jiihaa, kuvansiirto toimii taas. Linkkien kuvat nyt suoraan esillä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)