Käsilaukkujen karsinta ja hoito

Nainen ilman käsilaukkua taitaa olla aikamoinen harvinaisuus. Laukku kulkee mukana päivittäin ja niitä kertyy usein samaa tahtia kuin kenkiäkin. Koska kyseinen asuste kuuluu niin erottamattomasti muuhun asukokonaisuuteen, tulisi laukuista pitää yhtä hyvää huolta kuin kengistäkin. 

Käsilaukut likaantuvat sisäpuolelta paljon helpommin kuin ulkopuolelta. Pohjalle kerääntyy kaikelaista murua ja nöyhtää, paperisilppua, vanhoja kuitteja, viisi huulikiiltoa ja kyniä jotka eivät toimi. Kerran viikossa aktiivikäytössä ollut käsilaukku olisikin hyvä tyhjentää roskasta ja ylimääräisestä krääsästä. Ulkopuolelta nahkaa hoidetaan samoin kuin muissakin vaatteissa: varotaan kastumista ja pyyhitään pehmeällä liinalla tahrat pois. Pintanahalle en suosittele kenkiin käytettävää lankkia, sillä se värjää vaatteet. Sen sijaan värittömät nahanhoitoaineet käyvät hyvin. Mokkalaukut voi suihkuttaa samalla suoja-aineella kuin kengätkin. Muut materiaalit pitää arvioida yksilökohtaisesti ennen hoitotoimenpiteitä. Keinokuituiset laukut saattavat kestää hellän käsinpesun laimennetulla pesuaineella. Luonnonkuituisten kanssa voi joko ottaa riskin ja kokeilla vesipesua, tai sitten voi kääntyä pesulan puoleen ja kysyä mitä likaantuneelle laukulle voi tehdä. 

Kuten kaikki tietävät, mitä suurempi laukku, sitä vaikeampi sieltä on löytää mitään. Sisäistä organisointia helpottaa suuresti vetoketjullistet pussit ja penaalit, jotka pitävä sisällön järjestyksessä. Esim. peili, kampa ja tarvittavat meikit yhteen, pikkuhousunsuojat ja rakkolaastarit toiseen ja niin edelleen. Pussukoiden etuna on myös se, että ne voi vaivatta heittää käsilaukusta toiseen, ja kaikki tykötarpeet kulkevat jälleen siististi mukana. 

Käsilaukut eivät kulu samalla tavalla käytössä kuin esimerkiksi kengät. Kerran vuodessa on hyvä käydä kriittisellä silmällä laukkuvarasto läpi: ovatko kaikki edelleen siistissä kunnossa, alkuperäisen värisinä ja ehjinä? Luonnonkuidut nuhraantuvat ajan mittaa, ja etenkin vaaleilla laukuilla on rajoitettu käyttöikä. Entinen valkoinen käsilaukku joka on muuttunut kellanruskeaksi ei ole tyylikäs. Suutarit korjaavat nahkalaukkujen purkautuneita saumoja ja jopa rikkimenneitä solkia. Laukkuihin pätee siis sama sääntö kuin kaikkeen muuhunkin: rikkinäinen, repsottava ja kulahtanut saa mennä. 

Omena, päärynä, appelsiini...

Vartalomallit ja vaatevalinnat kulkevat käsi kädessä. Tietyt leikkaukset saavat eri näköiset ihmiset esiintymään edukseen. Siitä huolimatta on aiheellista tehdä muutama asia selväksi, ennen kuin siirrytään itse asiaan. 

1. Kuten on sanottu ennenkin, kaikki ovat omalla tavallaan kauniita. Mikään vartalomalli ei ole lähtökohtaisesti parempi kuin toinen.
   
2. Vaatteiden ei ole tarkoitus muuttaa vartaloa minkään ihanteen mukaiseksi. Sen sijaan vaatteiden on tarkoitus korostaa kunkin kauniita puolia.
   
3. Median muokkaama kuva ”ihannevartalosta” on vain median muokkaama mielikuva. Sille voi halutessaan viitata kintaalla. 
   

Nyt kun nämä asiat on niin sanotusti saatu ulos systeemistä, voi keskittyä itse asiaan. Jos haluaa saada vaatteilla parhaat puolet vartalostaan esiin, avainsana on tasapaino. Jostain syystä silmä rakastaa symmetriaa, joten vaatteilla voidaan luoda illuusio tasapainosta. Esimerkki: merkittävän leveitä hartioita voi tasapainottaa alaspäin levenevillä hameilla ja leveälahkeisilla housuilla. Sama toimii toisin päin – leveän lantion seuraksi sopivat hyvin venepääntiet ja isot kaulukset. 

Tarkoitus on blogata yksityiskohtaisemmin eri tyyppisistä vartaloista ja niille parhaiten sopivista vaatteista. Aiheeseen on syvällisesti paneutunut englantilainen kaksikko Trinny ja Susannah, jotka ovat pohtineet vaatekappaleiden ja vartalomallien yhtälöitä ja monen vuoden ajan. Kaksikon vuosien aikana julkaisemat kirjat kertovat, miten heidänkin näkemyksensä on vuosien aikana muuttunut. Kaikki alkoi Ready 2 Dress –kirjasta, jatkui What not to Wear –jaksolla ja on nyt vihdoin päättynyt Bodyshape Bible –nimiseen teokseen. Kaikki yllämainitut ovat hauskaa luettavaa runsaiden kuvien kera. Leidien tyyli on varsin räväkkä, eikä kielikuvissa säästellä mutta periaatteessa mukana on hyvää asiaa. Itse olen tosin sitä mieltä, että Trinnyn ja Susannahin intoilu menee välillä jo hieman liiallisuuksiin – he kun tekevät eron jopa siihen, millaiset rannekorut sopivat millekin luustolle.

Juhlakengistä

Kenkälinjalla jatkaakseni muutama sananen juhlakenkien ylläpidosta. Satiinipintaisia kenkiä on vaikea suojata. Etenkin vaaleat kangaspinnat likaantuvat äärimmäisen helposti. Mustia viiruja voi kuitenkin poistaa - nimittäin pyyhekumilla. Vaalealla, puhtaalla kumilla hankaamalla viirut ainakin vaalenevat, elleivät lähde kokonaan pois. Pyyhekumi ei vaurioita kangasta. Valkoisia satiinikenkiin (morsiuskengät, anyone?) voi varovasti kokeilla myös Kloritea. Pumpulipuikko kastetaan Kloriteen ja sillä voi yrittää irrottaa esim. ruohojälkiä. Tahrat voivat tällä käsittelyllä lähteä tai sitten ei. Jos joku tietää lisää hyviä keinoja valkaista juhlakenkiä, kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan!

Mitä ihanammat kengät, sitä epäkäytännöllisemmät ne yleensä valitettavasti ovat. Kaikki mukavuutta parantavat keinot ovat kuitenkin sallittuja. Silikonipohjalliset päkiän alla pehmentävät askelta oikeasti. Teräväkärkiset avokkaat saa tunkea täyteen pumpulia, jos se helpottaa varpaiden olotilaa. Puoli numeroa liian isoissa korkkareissa on se etu, että niihin mahtuu paksu, pehmeä puolipohjallinen kärkeen. Varpaat voi etukäteen päällystää compeed-laastareilla, jos tiedossa on muuten rakkoarmeija illan päätteeksi. Mikä tahansa on ok, niin kauan kuin varotoimenpiteet eivät näy päällepäin ja hymy ei haihdu kasvoilta kenkien vuoksi. 

These boots are made for walking

Samalla syksyisellä linjalla jatkaakseni, seuraavaksi pari sanaa kenkien hoidosta. Ehkä vielä enemmän kuin vaatteiden kohdalla, hyvä hoito pidentää kenkien ikää merkittävästi. Suomessa ilmasto aiheuttaa vielä erityishaasteita lumen, rännän ja vesisateiden muodossa. 

Nahkakengät tarvitsevat lankkia säännöllisin väliajoin. Mustille kengille mustaa lankkia, ruskeille ruskeaa ja niin edespäin. Värillinen lankki on käytännöllistä, sillä se sekä hoitaa nahkaa, että peittää pintanaarmuja. Erikoisen värisille kengille kannattaa hankkia yhteinen väritön lankki. Sen sijaan valkoisia jalkineita varten erityinen valkaisuaine tai valkoinen lankki on paras vaihtoehto. Valkoisissa kengissä nahan lisäksi myös saumat muuttuvat nopeasti epämääräisen harmaiksi, ja valkoista pigmenttiä sisältävä hoitotuote värjää saumat takaisin valkoisiksi. Tällä on merkittävä vaikutus siihen, miten valkoisilta ja uusilta kengät näyttävät.

Mokkaa varten on olemassa omat suoja-aineensa, joista jo edellisessä postauksessa mainitsin. Tietääkseni myös Gore-Texille on olemassa omat suoja-aineensa. Nämä sprayt ovat tutkimusten mukaan todella hurjia myrkkyjä, joten älä koskaan suihkuttele niitä sisätiloissa. Ainetta suihkutetaan n. 20 cm päästä tasaisesti kengän päälle. Mokan tulee muuttua hieman kosteaksi, mutta ei läpimäräksi. Sitten aineen annetaan imeytyä ja odotellaan, että kengät kuivuvat jossain ulkotiloissa. Mokkanahkaa varten on kehitetty myös erityisiä mokkaharjoja ja -kumeja, joista saa suutarilta. Ne puhdistavat tahroja ja likaa tuhoamatta nahkaa. 

Lankin ja sprayn lisäksi kotihoito ei ihmeellisiä välineitä vaadi. Mm. vanhat hammasharjat ja reikäiset sukat ovat erinomaisia kenkienhoitovälineitä. Kenkienhoitovälineet mahtuvat kätevästi yhteen kenkälatikkoon. Jotkut pitävät lankin lisäksi myös mehiläisvahasta, joka suojaa ja hoitaakin kenkiä hyvin. Vahan ongelmana on sen huono imeytyvyys ja pigmentin puute. Toisin sanoen sitä on vaikea levittää tasaisesti. Kosteus on ei tee nahalle hyvää, joten kastuneet nahkakengät tulee aina kuivata huolellisesti. Kengän sisälle tungettu sanomalehtipaperi imee kosteutta hyvin itseensä. Varo kuuman patterin alla kuivattamista, sillä kuumuus tekee nahasta helposti kovan koppuran. 

Kengänomistaja tarvitsee suutaria. Suurin syy on kantalaput, jotka kuluvat käytössä vääjäämättä. Älä päästä kantalappuja liian huonoon kuntoon, jottei korko menisi pilalle. Usein kengät kaipaavat uusia korkolappuja jo ennen ensimmäistäkään käyttökertaa. Esimerkiksi Palmrothin talvikengät ovat tunnettuja siitä, että tehtaan kantalaput murenevat hyvin lyhyessä ajassa. Tämä on todella ärsyttävää, mutta onneksi kantalaput saa jopa odottaessa. Suutari voi myös laittaa nahkapohjakenkiin kumipohjat (tekee esim. saappaista heti monikäyttöisemmät) ja korjata rikki menneet vetoketjut ja palkeenkielet. Lisäksi suutarilta löytyy keinoja muokata esimerkiksi saappaiden sopivuutta. Liian kapeita varsia on mahdollista hieman venyttää, samoin kuin liian leveitä varsia voidaan kaventaa. Jos kengistä on alunperinkin maksanut paljon, muutama kymppi lisää suutarille on kannattava investointi. 

Vaatekaapin karsinta, osa VII: takit

Syyskuu on alkanut, päivät pitenevät ja ilma viilenee vääjäämättä. On siis oivallinen hetki tehdä inventaario syys- ja talvitakkien keskuudessa. Takit kuuluvat usein vaatekaapin kalleimpiin vaatekappaleisiin. Toisaalta ne voivat olla myös erittäin pitkäikäisiä. Toppatakkia saa käyttää aika monta talvea, ennen kuin se kuluu rikki. Näistä syistä takkiostoksia kannattaakin harkita tarkkaan. Jälleen kerran poistolistalle joutuvat rikkinäiset ja selvästi liian kuluneet takit. Toisin sanoen keinokuitu on kulunut nyppyiseksi, tai villakangas on aikojen saatossa muuttunut kiiltäväksi. Näiden lisäksi myös seuraavat  takit voi jo  vapauttaa palveluksesta: 

1. Takit, joiden vuori on pahasti rikki. Vuori on useimmiten takkien heikoin lenkki. Nahka voi kestää kulutusta vuodesta toiseen, mutta takin sisäpuolella vallitsee usein katastrofitila. Sisäpuolelta riekaleina oleva takki voi mennä mökkiolosuhteissa, mutta julkisissa tiloissa sitä ei ilkeä ripustaa näytille.
   
2. Kasaritoppatakit. Oi niitä aikoja! Neonvärit riehuvat uskomattomina yhdistelminä mustan, valkoisen ja mintunvihreän kanssa. Ehkä näistä toppiksista tulee vielä joskus vintagea. Ehkä. Siihen saakka ainoa oikea paikka on UFFin laatikko tai pukupussi ja vintti (jos siis aiot toiveikkaasti odottaa sitä vintage-vaihetta).
   
3. Pilottitakit. Jos tunnustat oikeasti omistavasi tällaisen.
4. Mikä tahansa valtavilla olkatoppauksilla varustettu takki. Jäljet johtavat tälläkin kertaa pahamaineiselle 80-luvulle, jolloin kärjellään seisova kolmio edusti ainoaa oikeaa siluettia. Jenkkifutarin olkapäät eivät varsinaisesti edusta eleganssia. 
   

Takkien peseminen on itse varsin riskialtista puuhaa, joten ne kannattaa pesettää kerran vuodessa. Paras aika on siinä vaiheessa vuotta, kun takki käy liian lämpimäksi (tai vasaavasti kylmäksi) vuodenaikaan nähden, ja siirtyy aktiivipalveluksesta säilytykseen. Syksyn tullen varastosta löytyy puhdas ja silitetty takki, joka tuntuu kuin uudelta. Talvitakkien korkea kaulus likaantuu helposti meikkivoiteesta, ja tilanteen mukaan takki kannattaa välillä pesettää jo kesken talven. Sama koskee kirkasvärisiä ja vaaleita takkeja, joissa lika näkyy helposti. Mokkapintaiset takit voi suihkuttaa tarkoitukseen tehdyllä suoja-aineella (kenkiä varten tehty aine toimii myös takeille), joka vähentää sateesta syntyviä vaurioita. Pintanahkaiselle takille suurin uhka on naarmut, joita on mahdotonta häivyttää jälkeen päin. Metsäretkiä varten on siis hyvä valita jotain muuta. Huivin käyttäminen suojaa kaikkien takkien kaulusta hieltä ja rasvaisilta hiuksilta. Hyvä hoito kannattaa, sillä se pidentää ulkovaatteiden käyttöikää huomattavasti.

You are beautiful, no matter what they say

Yksi tyylikkyyden salaisuuksista on pukeutua sellaisiin vaatteisiin, jotka sopivat omalle vartalomallille. Useimmat meistä osaavat suoralta kädeltä luetella ne kohdat, joihin ei ole itsessään tyytyväinen. Yhtä tärkeää on kuitenkin muistaa ne hyvät puolet - jokaisessa meissä on jotakin kaunista vartalomallista riippumatta. Vaatteiden leikkaus on vähän samalainen asia kuin väri - mikä pukee yhtä ei välttämättä sovi toiselle. Aika moni osaa kuvailla tarkalleen, minkälainen hiuslaatu itsellä on; kaikki sen hyvät ja huonot puolet, miten tukka reagoi käsittelyihin ja millaiset kampaukset toimivat siinä parhaiten. Samanlainen tuntemus ja neutraali asenne oman vartalon suhteen auttaa kovasti vaateostoksilla. 

Oman vartalon vihaaminen on hukkaan heitettyä negatiivista energiaa. Jos inhoat käsivarsilöllöjä, olisi järkevämpää käyttää inhoamiseen menevä energia punnertamiseen. Toisaalta luustoa ja rakennetta ei voi muuttaa, vaikka kuinka toivoisi pidempiä sääriä. Lyhyeiden säärten murehtiminen on siis aivan ajan haaskausta, eivät ne siitä kasva kuitenkaan. Sen sijaan omien hyvien kohtien ihastelu ei ole lainkaan turhaa, vaan sitä sopii harrastaa aina tilaisuuden tullen. Olipa kyseessä maailman kauneimmat solisluut, täydelliset tissit tai ihanan sirot nilkat, itsensä peilailu positiivisessa hengessä kaikista vastaantulevista näyteikkunoista on hyvin suotavaa. Ylipäätään kaikki, mikä saa ihmisen hyvälle tuulelle ja hymyilemään parantaa oloa, terveyttä ja ulkonäköä välittömästi.

Armoton kriittisyys itseä kohtaan ei ole tervettä, mutta lähimmäisten ilkeä arvostelu on ihan yhtä myrkyllistä. Monet juorulehdet ja nettisivut ruokkivat tätä ilmiötä kirkumalla otsikoita milloin kenenkin selluliiteista. Ehkä jonkun julkkiksen bikinikuvien arvostelu tuottaa hetkellistä hyvää oloa, mutta vahingonilo ei tuo oikeasti hyvää mieltä. Emmekö voisi yrittää lakata tuomitsemasta niin omia kuin muidenkin vartaloiden heikkouksia? Ja sen sijaan keskittyä ottamaan kaikki ilo irti niistä hyvistä piirteistä, joita itse kultakin löytyy. Vaatekaappi voi olla täydellinen, mutta vartalon ei tarvitse sitä olla.

Värianalyysi

Vaatteiden värejä valitessa tärkeintä on kiinnittää huomiota, miten vaate sopii yhteen kasvojen ihon kanssa. Hehkuva keltainen, joka saa tummemman ihon näyttämään terveeltä ja elinvoimaiselta saa kalpeamman kanssasisaren näyttämään merisairaalta. Useimmiten oma väripaletti löytyy yrityksen ja erehdyksen kautta. Intuition kuuntelu voi auttaa myös. Jos vaate on periaatteessa hyvä, mutta näyttää silti jotenkin oudolta, kyse voi olla väristä, joka ei tee oikeutta iholle ja silmille. Monet ihmiset valitsevat luontaisesti itselleen sopivia värejä, jos eivät anna muotivärien ja kauppojen sen hetkisen valikoiman johtaa itseään harhaan. 

Värit voidaan jakaa ns. kylmiin ja lämpimiin sävyihin. Kylmissä on aina pohjalla sinistä, kun taas lämpimät taittuvat enemmän keltaiseen. Esimerkki: tomaatinpunainen on lämmin sävy kun taas vadelmanpunaisessa on mukana aavistus sinistä, jolloin kyseessä on kylmä sävy. Oman ihon sävyä voi itse arvioida erilaisten kikkojen avulla. Yksi niistä on verrata kasvoja kullan- ja hopeanvärisen paperin kanssa. Jos kulta saa kasvot hehkumaan, oma väritys on lämmin, kun taas hopea sopii paremmin kylmälle väritykselle. Samaa keinoa voi kokeilla myös muulla lämmin/kylmä väriparilla, kuten lohenpunaisella (lämmin) ja fuksianpunaisella (kylmä). Toinen keino on katsoa ranteen sisäpuolella näkyviä verisuonia. Jos ihossa on keltaista pigmenttiä, verisuonet näkyvät vihertävinä, jolloin oma väritys on lämmin. Viileän värityksen ihmisillä verisuonet erottuvat enemmän violetteina tai sinisinä. 

Kylmä-lämmin –erottelu on kuitenkin vain yksi ominaisuus. Värien voimakkuus on myös tärkeää. Jos hiusten ja ihon sävy ovat pehmeät, luultavasti pehmeät ja vaaleat sävyt pukevat tällaista henkilöä myös vaatteissa. Jos taas oma väritys on tumma tai ihon ja hiusten välillä on selvä kontrasti, vahvat tai tummat värit voivat sopia paremmin. Kalpeaihoinen ja vaaleahiuksinen ei välttämättä esiinny parhaimmillaan verenpunaisessa luomuksessa, eikä tummatukkaiselle välttämättä sovi haalea sininen. 

Yksi ratkaisu omien värien selvittämiseen on värianalyysi. Ammattilaisen etuna on se, että hän katsoo asiakasta tavallaan puhtaalta pöydältä, tietämättä etukäteen, mitä värejä asiakas yleensä valitsee. Värikonsultti kannattaa kuitenkin valita huolella, sillä kyse ei ole mistään tieteellisestä menetelmästä, vaan konsultin oma värisilmä ratkaisee paljon. Paras tapa on kysellä kokemuksia tutuilta tai pyytää suosituksia vaikka keskustelupalstoilta. Oman analyysini teki Claire von Schantz Helsingissä. Valitsin hänet kuultuani muiden hyviä kokemuksia Clairen analyyseistä, ja olin myös itse erittäin tyytyväinen. Analyysi vahvisti ennestään tiettyjä omia ajatuksiani, mutta toi runsaasti uusia värivaihtoehtoja, joita en ollut tullut aiemmin edes ajatelleeksi. Samalla selvisi syy sille, miksi kauniit hiekan sävyt eivät koskaan näyttäneet hyvältä päälläni, vaikka pidin väristä muuten kovasti. Mukaan sain runsaasti vinkkejä mm. siitä, miten värejä kannattaa yhdistellä, millaisia koruja kannattaa valita sekä oman värikartan 36 kangastilkun muodossa.  

Värianalyysi on hyödyllinen työkalu, joka vähentää jatkossa virheostosten määrää, mutta jota ilmankin tulee toimeen. Terveellä maalaisjärjelläkin pärjää pitkälle. Jos vaate saa ihon hehkumaan ja silmät kirkkaiksi, väri on hyvä. Jos taas peilistä katsoo kalpean tai väsyneen näköinen naama, väri on luultavasti väärä. Lisäksi on muistettava, että väriin pitää kiinnittää eniten huomiota vaatteissa, jotka tulevat kasvojen lähelle. Vaikka musta neule ei pukisikaan, mustat housut voi edelleen vetää jalkaansa huoleti.